Kuvia
Ukko Heikkisen
galleria Dixissä
10.10. - 29.10.2006
esillä olevista
valokuvista.
Muut valokuvat
1, 2,
3, 4,
5
ja 6
Ansioluettelo
|
|
|
Kuvat ovat
suuremmasta sarjasta
“Sydänstadia ja -stadilaisia”.
Näyttelyn kokosi sen uusimmista kuvista
galleristi Tuula Mäkinen.
Silmiini ei ole missään sattunut - ja kysellytkin
olen,
vaikka vastausta saamatta - milloin Helsinkiä ruvettiin kutsumaan slangissa
Stadiksi.
Varmaan se tapahtui joskus Helsingin ollessa vielä pieni suurkaupunnki ja
ainoa laatuaan,
kun muut kaupungit olivat vain "pikkukaupunkeja" ja
"maaseutukaupunkeja", kuten Nykysuomen sanakirjakin todistaa
("3000 asukkaan pikkukaupunki Heinola", "idyllinen
pikkukaupunki", "Näkee että hän on pikkukaupunkilainen",
"Helsingin ja maaseutukaupunkien teatterit"). Kuvaavaa noille
ajoille on,
että kun filosofi Pertti Lindfors syksyllä 1944 muutti Porvoon
yhteislyseosta Helsinkiin ja Norssiin,
hänet ristittiin siellä hetimiten Landeksi,
mitä nimeä hän vieläkin kantaa,
vaikka eräiden tietojen mukaan onkin siitä kärsinyt.
En sentään tohdi panna varmaa yhtäläisyysmerkkiä
Helsingin ja Stadin väliin, kun kohta sipoolaiset laidunmaatkin olisivat
Stadia.
Ei se olisi käynyt laatuun ennenkään,
sillä kulttuurit eivät missään ole piitanneet virallisista
rajaviivoista. Helsingin kasvaessa aikoinaan kovaa vauhtia ympärille nousi
"rajantakaisia esikaupunkeja", joihin maalta muuttaneet
työläiset rakensivat "hökkeleitään", toisiin rikkaat
huviloitaan, ja kaikista totta kai käytiin Helsingissä töissä ja
huvittelemassa.
Esimerkiksi Malmilta kuljettiin Helsinkiin erikoisilla työläisjunilla.
Siellä olivat Hankkija, SOK ja Elanto, ja ratapihan pistoraiteista
teollisuus- ja liikelaitokset sekä Helsingin kaupunki omistivat suurimman
osan.
Muiden muassa Malmi, Oulunkylä, Munkkineimi, Lauttasaari ja Kulosaari
liitettiin virallisesti Helsinkiin vasta vuonna 1946. Samoissa porukoissa
kuin minä pyöri monia, mm. kaksi Munkkiniemen kreiveiksi kutsuttua, jotka
sattuivat "budjaamaan Malmil tai Ogelis tai Munkas",
mutta "bamlas stadii" ja tunsivat itsensä stadilaisiksi
siinä missä me muutkin.
Enää ei katupoikien laulu soi Sörkan laitakatujen
kätköissä, kun siellä ei semmoisia ole -
tehtaat on muutettu korkeakouluiksi ja herrasväen asuintaloiksi, eikä
varsinaisessa Sörnäisissä tapaa
katu- eikä muitakaan poikia,
näkee tuskin ketään työajan päätyttyä
uhkeissa virasto- ja konttorirakennuksissa.
Verkkosaaren Kalasataman alueella on vielä kaksi kalansavustamoa, Helsingin
kalansavustamo
ja Stadin kala, ynnä vähän muutakin perinteistä sörkkalaista, mutta
kohta sekin täytetään kerrostaloilla. Stadin vanha slangi on kuollut
kieli, jota yritetään vaalia kuin latinaa ikään, sitä kun ei enää
kuule edes Kurvissa. Lestiä ei enää tarvitse heittää Rööperin
nurkilla, kun laillista on tarjolla R-kioskien keskikaljasta alkaen.
Entiset heittäjät ja muut gangsterit muistelevat
sulassa sovussa entisten kyttien kanssa Punavuoren Ahvenessa menneitä
aikoja niistä kertovan kirjan julkistamistilaisuudesssa. Rööperi on
nykyään "pop" ja Kalliostakin tullut "trendikäs".
"Voidaan sanoa, että Stadi on sitä, että on
umpipihat ja raitiovaunut kulkevat lähes kotiovelle."*)
Raitiovaunut jyristävät kuten ennenkin, mutta metrokin on nyt yhtäläinen
Stadin piirre. Umpipihoistakin on suurin osa tallella. Tuskin niitä enää
"saneerataankaan" kuten paljon muuta arvokasta rakentamisen
hulluina vuosina, niitä on päin vastoin vaalittu, on istutuksia ja
penkkejä niiden lomassa. Stadilainen meno ja meininki tuntuu niillä
kuitenkin jotenkin hiipuneen, kun talonmiehet vaimoineen on ulkoistettu ja
lapsilaumat telmivät nykyään lähiöissä.
Kai Helsinki on jo liian suuri, jotta siihen voisi
samaistua samalla tavalla kuin ennen. Nyt väki tuntuu samaistuvan
kaupunginosiin. Eräskin rouvasihminen sanoi kerran,
ettei tunne itseään mitenkään stadilaiseksi,
vaikka on asunut jo vuosikymmeniä Kruununhaassa, krunikalaiseksi kylläkin.
Ei vanha Stadi vielä aivan kuollut ole,
kovasti vain - sanottaisiinko - haalistunut
kuten Euroopan unionin viirit mennen kesän helteissä Kluuvikadun
yllä.
Totta kai, kaikki virtaa, vain muutos on pysyvää.
Vanhan Stadin tilalla on nyt puhekielessä
Hesaksi kutsuttu kaupunki, omaleimainen sekin,
paljolti samanlainen mutta myös paljolti erilainen.
Olkoon siis Stadi edelleen Helsingin lempinimi
siinä missä Hesakin, jos joku niin haluaa,
ilman sen kummempia arvolatauksia.
Ja sanottakoon edelleen, jos halutaan,
että ollaan lähdössä lähiöstä "stadiin", siis jonnekin
keskikaupngille, missä mielessä sanaa vanhassa slangissa ensimmäiseksi
taidettiin käyttää.
Sydänstadi on yhtä subjektiivinen ja avoin
käsite
kuin koko Stadikin.
Minulle tuli, mistä lie tullutkin, halu kokeilla,
olisiko mahdollista näyttää kuvilla, kuinka kaltaiseni viime vuosisadan
puolivälin "Rantsun kundi Krunikasta" näkee
ja kokee syntymäseutunsa ja sen elämänmenon uudella vuosituhannella, ei
systemaattisesti, vaan visuaalisina hajahavaintoina, joilla olisi myös
esteettistä arvoa.
Sarja tarvitsee nimen, pulma sekin. Helsinki ja Hesa
olisivat liian laajoja, kuivahkojakin, "Minun Helsinkini" liian
juhlava klisee. Sitten keksin Sydänstadin.
Se ei merkitse mitään paikallista vaan tärkeitä lämpimän mielenkiinnon
ja harrastuksen kohteita, kuten sydän-sanaa suomen kielessä
kuvaannollisesti käytetään.
Tarkoitan sillä kaikkea missä mielestäni on sitä jotakin, tyypillistä
ja katsomisen arvoista, paikkoja,
joissa kulkiessani ja ihmisiä, jotka tavatessani tunnen olevani juurillani,
mutta myös toisia,
joissa täytyy pysähtyä äimistelemään,
tämmöistäkö tämä nyt on, usein kauhistelemaan,
mutta usein myös ihastelemaan.
Mieleni ei tee käydä Malminkartanossa tätä sarjaa
kuvaamassa, kun se ennen vanhaan oli "landea",
Malmilla kylläkin, se kun omissa muistikuvissanikin oli silloin yhtä
selvää Stadia.
Ei sen kummempaa.
Jos joku on kiinnostunut syventymisestä Stadin ja
stadilaisuuden problematiikkaan,
niin täällä pääsee hyvään alkuun:
http://koti.mbnet.fi/joyhan/index.html.
Lokakuussa 2006
Ukko Heikkinen
__________________
*) Erkki Johannes Kauhanen, www.slangi.net
|
|