proArtists

     

   Kotisivulle

   Info

   Linkit

   

   in English

   

 Mitä Uutta ?

  Toimittaja Heinrich Ilmari Rautio

   
 

      Vuosi 2009
   

21.12

"Waterwalker" eli Bill Masonin kaunis kaunis
elokuva melonnasta ja vähän maalaamisestakin
Kanadan erämaissa
on kokonaisuudessaan nähtävissä (puolitoista tuntia)
National Film Board of Canadan sivuilla.

Julkaisin omille kotisivuilleni
viime kesänä puutarhassa maalaamani.

   
17.12. Heli Tuhkasen ja Merja Salosen
yhteisnäyttely "Outo paratiisi" on nähtävillä
Lapinlahden taidemuseossa  Pohjois-savossa
27.2.2010 asti.
   

9.12.

Jos ei muu huvita
niin Youtubessa voi katsoa filminpätkiä
taiteilijoista:
Olivier Debré elämänkerta,
Morris Louis näyttely New Yorkissa 2008,
Joan Mitchell näyttely Italiassa viime kesänä.
Samat maalaukset olivat nyt syksyllä esillä Givernyssä.
Pieni Mitchell haastattelu.

Ja jos sattuu, että kaikki tympii
niin sitten ainakin minä katson
Bill Masonin melontaseikkailua.

   

6.12.

Viggo Wallensköldin maalausten näyttely Taidesalongissa
avoinna 20.1.2010  saakka.
   

2.12.

"Taju kankaalla" -näyttely on esillä
 Porvoon Taidehallissa 20.12. saakka.

 Näyttelyssä on esillä maalauksia taiteilijoilta:
 Jukka Alapoti, Henri Hagman, Auli Järvelä
 Tarmo Paunu, Matti Rantanen
 ja Sini Vihma.

   

28.11.

"Kadun muotokuva" Potsdamer Platzilta
Potsdamiin -näyttely
yhdessä Pekka Hepoluhdan ja André Krigarin
kanssa on esillä Galerie Classicossa
25.11.2009 - 6.2.2010.

Galleria julkaisi aiheesta kirjan.

Julkaisin kuvat Berliinin maalauksistani
Kotisivuilleni.

   

26.11.

BoesnerTVssä kaksi filmiä
André Krigarista maalaamassa Savignyplatzilla.
ja hänen haastattelunsa.

   

23.11.

Raili Tangin maalausten näyttely
"Sielut iskee tulta" on esillä Galerie Forsblomilla
Helsingissä 10.1.2010 asti.
   

19.11.

Muistelen vielä Ranskassa nähtyä:

Olivier Debréen näyttely Mantes-La-Joliessa
ja Joan Mitchellin näyttely Givernyssä
Musée des Impressionnismes
olivat hienoja ja odotettuja elämyksiä.

Suomessahan näitäkään ei oikein tunneta,
kun vain Amerikkaan katselemme...

Uusi löytö - minulle - oli Eugène Leroy.
Vuonna 2000 kuollut mestari.
Maalikauppiaan unelma.
Hänen maalauksilleen on omistettu oma huone
Pariisin modernin taiteen museoon.

Samaisessa museossa on 10.1.2010 saakka
"Deadline"- näyttely, jossa mukana myös
kuusi isoa maalausta Joan Mitchelliltä.

   

15.11.

André Krigarin "Berlin-Helsinki" -näyttely on avoinna
Saksalais-suomalaisessa kauppakamarissa
29.1.2010 asti.
Mikonkatu 25, arkisin klo 13-16.

   
4.11. mm. André Krigarin ja tämän kirjoittajan
kukkamaalauksia esillä Galerie Classicossa
Berliinissä 21.11. asti.

Mona Huberin valokuvia Galleria Jangvassa
Uudenmaankadulla 15.11. asti.

Kim Kylmälän maalauksia Galleria 4-kuusssa
myöskin Uudenmaankadulla Helsingissä 27.11. saakka.

Anna Retulaisen maalauksia Galleria Ortonissa
Invalidisäätiön tiloissa 20.11. asti.

   

29.10.

Matkat taas takana.
10m rulla maalattuna täyteen Pariisin valoa...
Lokakuun Suomi näyttää kauniilta.
Nyt sen kimppuun.

Marjukka Paunilan 60-v juhlanäyttely
jatkuu Heinolan taidemuseossa 22.11. saakka.

Muihin mielenkiintoisiin näyttelyihin palaan lähivuosina.

   

12.8.

Anitta Ruotsalaisen maalauksia on tulossa
tm-galleriaan 19.8. - 6.9.2009.
Taiteiden yössä 21.8. samaisessa galleriassa paneeli
aiheena "Väri maalaustaiteessa".

Helsingin kaupungin taidemuseoissa olisi mahdollisesti
kiinnostavia näyttelyitä, mutta täysin kelvottomat
valaistukset tuhoavat ilon katsoa maalauksia.
mm. Nolde Tamminiemessä ja Morandi Tennispalatsissa.

Seuraavat kaksi ja puoli kuukautta maalaan
Berliinissä ja Pariisissa.
Päivitän tätä sivustoa taas marraskuussa...

   

3.8.

"Luminous Forests" -näyttely
eli Bridget Allairen maalauksia on esillä
Marianhaminan kirjastossa 15.8. asti.
Liittyy Katrina kammarmusik festivaaliin.
   

1.8.

Helena Junttilan teoksia on esillä Galleria BE'19:ssä
16.8. saakka.
   

16.7.

Tarmo Hakalan maalausten näyttely on esillä
Salon Taiteilijaseuran Galleriassa 17.7. - 6.8.2009.

Osoite: Rummunlyöjänkatu 2, 24100 Salo
Avoinna ti-to 12-18, pe 12-15, la-su 12-18.

   
25.6. "Vastavalo" -näyttely Galerie Classicossa
Berliinissä avoinna 8.8. saakka.
Taiteilijat:
Fenske, Groenendijk, Hepoluhta, Jammer, Krigar,
Leippert, Rautio ja Romanov
   

14.6.

Heinrich Ilmari Raution maalauksia on mukana
"Maisemasta" -näyttelyssä Kiskon kivimakasiinissa.
Näyttely on avoinna 26.7. saakka. ti - su klo 12 - 17.
Muut taiteilijat: Liisa Pietola, Reijo Saarelainen,
Ari Törmä ja Matti Törmäkangas.

Kuraattorina Tarmo Hakala.

   
12.6. Marjukka Paunilan maalauksia on mukana
Westersin kesänäyttelyssä Kemiönsaaressa 15.8. saakka.
Finnuddsvägen Suomenkulmantie1255.         klo12-18.
Muut taiteilijat:
Renja Leino, Ullamaija Hänninen, Miia Kallio,
Juha Okko, Sinikka Hautamäki, Miisa Hatakka,
Meeri Hiltunen ja Mari Jarva.
     
10.6. Reijo Viljasen
maalauksia
on esillä
Orton galleriassa
26.6. saakka.


Reijo Viljanen
Nimetön

     
4.6.

"Pilvi
– taiteellisia sääilmiöitä
"
-näyttely
Gallen-Kallelan Museossa
5.6.–13.9.2009.

Näyttelyn taiteilijat:
Axel Antas, Väinö Blomstedt, Fanny Churberg, Ellen Favorin, Akseli Gallen-Kallela, Heli Heikkinen,
Kati Immonen, Eero Järnefelt, Ismo Kajander, Erkki Kannosto, Johan Knutson, Lea Kömi, Mauno Markkula, Marjukka Paunila,
Merja Ranki, Hannele Rantala, Jalmari Ruokokoski, Tyko Sallinen, Pekka Sassi, Hugo Simberg, Ellen Thesleff, Victor Westerholm
ja Victoria Åberg.


Marjukka Paunila
Silloin kerran
 

     

3.6.

Ukko Heikkisen
"Stadin värejä"
- pigmenttivedoksia
on esillä Galleria Dixin studiossa  21.6. saakka.


Ukko Heikkinen
Stadin värejä

   

27.5.

"Aikoja ja paikkoja - Times and Terrains" -näyttely
eli Annu Ahlströmin maalauksia
on esillä Galerie Oljemarkissa 14.6. saakka.

Vapaan taidekoulun "Lopputyönäyttely"
joka toivoakseni on alku...
on esillä Kaapelitehtaalla Tallberginkatu 1 B
14.6. saakka.
Avoinna joka päivä 11-19.

   

24.5.

"Kuvassa: Berliinin kirkot" -näyttely on avoinna
Zionskirkossa 24.5. - 28.6.
Tuosta kirkosta alkoi kansannousu, joka johti
muurin sortumiseen...

Näyttely on toteutettu yhteistyössä
Galerie Classicon kanssa..

Taiteilijat:
Erhard Göttlicher, Piet Groenendijk,
Pekka Hepoluhta, André Krigar,
Diether Münchgesang, Paolo Petró

ja Heinrich Ilmari Rautio.

   

17.5.

"Promenade verso la cultura"
-näyttely 16.5. - 24.5.2009
Complesso di Archeologia Industriale,
Piazza Montpellier, Salerno, Italia.

Taiteilijat:
Francesco Barbato, Vittorio Emanuele,
Maria Gabriella Guglielmi, André Krigar,
Heinrich Ilmari Rautio, Antonio Tateo
ja Pier Francesco Mastroberti
.
   

15.5.

Viggo Wallensköldin maalauksia
on esillä Kiasman näyttelyssä  "luontoa ja luonnotonta"
15.5. -30.8.2009.

Taidemaalariliiton 80-vuotis juhlallisuudet jatkuvat:
Nyt "Maalaamisen arvoista" -näyttelyllä
Amos Andersonin taidemuseossa
15.5. - 27.7.2009.

     

9.5.

"European artists
in Macedonia
" -näyttely

on esillä Mainzissa
Saksassa:
Gallerie Art Mayence
9.5. - 20.6.

Taiteilijat:
Ben Kamili,
Piet Groenendijk,
André Krigar
ja Heinrich Ilmari Rautio.


Heinrich Ilmari Rautio
Kyläkauppa yöllä

Makedonian
maalaukset

   

5.5.

"Rouge" -näyttely Galerie Classicossa Berliinissä
avoinna 6.5. - 19.6.
Mukana mm. Krigar ja Rautio.
   

21.4.

Erhard Göttlicher, Janko Göttlicher,
André Krigar ja Corinna Weiner
ovat esillä Wedelin kulttuuriforumissa
Hampurin liepeillä 20.5. saakka.
     

7.4.

Julkaisin kuvia
Erhard Göttlicherin
viime vuosien teoksista.

Hänen töitään on parhaillaan
esillä niin
Galerie Classicossa
Berliinissä
kuin
Internationales Maritimes
museum
issa Hampurissa.


Erhard Göttlicher
Grand Argentinian
perä ja
Minerva Concertin keula

     
5.4. Julkaisin kuvia
André Krigarin tuoreista
Hampurin maalauksista.

Nämä ja monet muut
ovat esillä
Galerie Rosessa
Hampurissa 18.4. saakka.


André Krigar
Grosse Johannisstrasse
yöllä

   

3.4.

Maaria Oikarisen maalauksia
on esillä galleria Uusitalossa 26.4. saakka.
     

19.3.

André Krigarin
yksityisnäyttely
Galerie Rosessa
Hampurissa
on avoinna
20.3. - 18.4.2009.

Lähiaikoina julkaisen
lisää kuvia Krigarin
Hampurinmaalauksista.


André Krigar
Mönckebergstraße

   

16.3.

Matti Kurjen maalauksia on esillä
Lohjan pääkirjastossa Linderinsalissa
Karstuntie 3. Avoinna 2.4. saakka.
     

13.3.

"European artists
in Macedonia
" -näyttely

Guthaus Steglitzissä
Schlosstrs. 48, Berliinissä
14.3. - 26.4.2009.
Avoinna ti-su 14 - 19.

Taiteilijat:
Ben and Burim Kamili,
Piet Groenendijk,
André Krigar
ja Heinrich Ilmari Rautio.


Ben Kamili
Sharr

Makedonian
maalauksia

   

9.3.

"Weggefährten" eli Matkaseuralaiset
Sibylle Bross, Piet Groenendijk, André Krigar,
Jürgen Leippert ja Ernst Voss esillä
Waiblingenin paino- ja lehtitalon galleriassa 17.4. asti.
Lähellä Stuttgartia.
     

4.3.


André Krigar
Zions kirkon takana


Heinrich Ilmari Rautio
Zions-kirkko illalla

   
 

"Im Bild: Berliner Kirchen" -näyttely
Galerie Classicossa
Berliinissä 4.3. - 2.5.2009.

Taiteilijat:
Erhard Göttlicher,
Piet Groenendijk,
Pekka Hepoluhta,
André Krigar,
Diether Münchgesang,
Paolo Petró
ja Heinrich Ilmari Rautio.

Galerie Classico julkaisi myös aiheeseen liittyvän kirjan.

   

27.2.

Aboa Vetus Ars Nova -museossa Turussa
"Kasvinkumppanit" -näyttely
27.2. - 26.4.2009.

Taiteilijat: Maija Albrecht, Johanna Kiivaskoski,
Inari Krohn, Ulla Liuhala, Pirkko Nukari, Ulla Pohjola
ja Metta Savolainen.

   

23.2.

Helena Junttilan näyttely Aineen taidemuseossa
Torniossa avoinna 5.4. saakka.
     

18.2.

Reijo Viljasen
näyttely
"Idän ja lännen välissä"
Taidemaalariliiton
galleria
ssa.

Avoinna 8.3. saakka.


Reijo Viljanen
Nimetön

     

16.2.

Asko Niemelä-Kouran
maalauksia on esillä
Spektri Business Park
toimistokompleksin
tiloissa 15.3. saakka
arkisin klo 8 -17.

Espoossa
Tapiolan liepeillä
osoitteessa:
Metsäneidonkuja 10

Asko Niemelä-Koura
Maalaus

 

     

6.2.

Veikko Saarivaaran
näyttely
Taidesalongissa
on esillä
7.2. - 25.2.
 


Veikko saarivaara
Läheltä ja kaukaa 1

   
5.2. Puhun ja näytän kuvia maalauksistani
Kriitisen Korkeakoulun esitelmäsarjassa
"Miten taide voimauttaa?"
Kiasman Seminaari-tila, 1.krs
Torstaina 5.2. klo 17-19. Vapaa pääsy.
     

4.2.

Espoon kuvataiteilijat
juhlivat 40 vuotista
taivaltaan näyttelyllä
JOSgalleriassa Tapiolassa.

4. - 28.2. esillä olevassa
näyttelyssä on töitä
taiteilijoilta:
Olli Fellman,
Tapio Lötjönen,
Asko Niemelä-Koura,
Seppo Nikkinen,
Marja Peltonen,
Eeva Tervala ja
Irma Weckman.


 

Asko Niemelä-Koura

     

28.1.

Julkaisin kuvat
yhdeksästä
Asko Niemelä-Kouran
syksyn 2008
maalauksesta.


Asko Niemelä-Koura
Maalauksia, syksy 2008

   

23.1.

Nurmijärven Taideyhdistys viettää 30-v. juhliaan
"Omakuva"-näyttelyn merkeissä
Nurmijärven kirjastogalleriassa 30.1. saakka.
     

17.1.

Auli Järvelän
maalauksia on esillä
Taidesalongissa
17.1. - 4.2.2009.


Auli Järvelä

     

13.1.

Julkaisin tänään
11 kuvan sarjan
Shanghaissa asuvan
Luo Langin
öljymaalauksista.

Kieliongelmien takia
minulla ei ole tarkempia teostietoja.
Julkaisen ne kunhan saan.


Luo Lang
11 maalausta

   

11.1.

Joan Mitchellin maalausten näyttely on esillä
Emdenin Taidehallissa Saksassa 8.3.2009 saakka.
Siis noin 60 km Bremenistä kohti Hollantia.
     

2.1.

Uusi vuosi, uusi näyttely:

Marjukka Paunila,
Anita Snellman
ja Raili Tang
eli
"Kolme taidemaalaria"
-näyttely
tm-galleriassa 8.1. - 25.1.


Marjukka Paunila
Minä kukin

   

Viime vuosien uutiset ovat
edelleen nähtävissä:

 

Vuosi 2008

Vuosi 2007

Vuosi 2006

Vuosi 2005

Vuosi 2004

Vuosi 2003

Vuosi 2002

Vuosi 2001

 

Sivun alkuun

 

Kotisivulle

 
   

 

 
 

 

                 ©Multimedia J&J Intressi1998-2010